Olihan taas aikamoinen viikko tytönhuitukan elämässä. Herra ties kuinka monta viikkoa kuluu niin, ettei tapahdu yhtään mitään ja sitten puskee päälle niin jumalattoman ruuhkan, ettei meinaa tunnit päivässä riittää. Ja tietysti juurikin sillä viikolla, kun ihminen menstruoi. Luonnollisesti. Ihania miehiä olisi tulossa ovista ja ikkunoista, mutta kun ei, niin ei. Väärät päivät. Onneksi kuitenkin näin… se nimittäin sinkkuelämässä on positiivista, että joka kerta sitä yhtä paljon ilahtuu, kun huomaa, että pylly vuotaa. Joitain naisia sekin kuulemma ahdistaa syvästi. Sinkkuihminen, joka ottaa ilon irti elämän pienistä asioista, taas ilahtuu kyseisestä antiperhetapahtumasta ihan yhtä paljon joka kerta.
Niin siis, mehumaijan viikkohan alkoi taas paskamaanantailla, niin kuin kaikki viikot nykyisin. Kuinka onneton ja surullinen onkaan viikonlopun maailman turuilla itseään ryvettänyt tyttörukka, joka krapulapäivää seuraavana morkkispäivänä laahustaa töihinsä paiskomaan. Voi itku, että on kamalaa. Maailman epäsosiaalisin ja ahdistavin päivä on ehdottomasti maanantai. Illan hän makaa sitten sohvallaan viltin alla ja suunnittelee Uutta Parempaa Elämää ilman viinaa, ilman roskaruokaa ja ilman irtosuhteita. Hän suunnittelee, kuinka heti huomenna hän aloittaa spinningin ja lenkkeilyn ja uimisen ja sauvakävelyn ja dieetin ja selibaatin ja meditaation. Ja kuinka hyväksi hän sitten tuntee olonsa kuukauden päästä. Heti huomenna.
Poliisistako prinssi?
Tiistai oli jo paljon parempi. Silloin sitten alkaa se Uusi Parempi Elämä. Harrastetaan niin pirusti, käydään lenkillä, ja jos oikein kova morkkis on ollut, syödään jopa porkkana. Siinähän sitä on sitten kunnon elämää ihan kylliksi sille viikolle. Tiistaina ei kohokohtia.
Keskiviikkona olikin sitten jo UPE-projekti haudattu ja suu napsui. Ystävätär soitteli sopivasti naapurikaupungista, jossa hän vietti kurssi-iltaa lukuisten poliisikollegojensa kanssa. Ja koska ajatus virkapuvusta kostuttaa tyttöihmisen housut tilanteessa kuin tilanteessa, neito lähti sitten sinne rientämään oikein porukalla. Koska ei väsyttänyt. Koska ei muutakaan tekemistä keksinyt. Koska aina on olemassa se mahdollisuus, että jonain päivänä, jollain retkellä, vastaan tulee se unelmien prinssi, jonka saapumista niin kovasti on odotettu. Ja ajatella, jos juuri sinä päivänä, kun olisi saattanut hänet kohdata, jäisikin sohvalle makaamaan ja tuijottaisi apaattisena roskaohjelmia. Onni kulkisi ohitse ja olisi ikuisiksi ajoiksi tuomittu vanhaksi piiaksi.
No, tänä keskiviikkona tätä suurta kohtaamista ei kuitenkaan ollut tarkoitettu tapahtuvaksi. Turhaakin turhempi oli keskiviikkoreissu. Kävi ilmi, että poliisit eivät vapaa-ajallaan pukeudukaan univormuihin, ja että auktoriteetti on kaukana humalaisena örveltävästä ukkomiehestä, jonka säälittävien iskurepliikkien takaa paistaa taka-ajatus melko selvästi. Ei ollut prinssiainesta. Poru kurkussa maleksin kotiin. Onneksi viinaa voi pitää ilman hauskaakin, vai miten se vanha viisaus kuuluukaan?
Kaverille kanssa
Seuraava päivä torstai oli jokseenkin kohmeloinen, kunnes iltapäivällä alkoi ratki ja riemu. Ihana mies, nimeltään Lauri (naimisissa, lapsia yksi tai viisi, puolenvuodentakainen irtosuhde) aktivoitui yllättäen puhelimitse. Pyysi treffeille lauantaina, johonkin peliin kaverinsa ja itsensä kanssa. Koska tämä muistaakseni oli ihan reipas poika siinäkin mielessä ja viime aikoina oli ollut hiljaisempaa, minä suostuin.
Seuraavaksi soitti Laurin kaveri Jyri hoitaakseen käytännönjärjestelyjä, kun eihän ukkomiehet iltaisin voi tytöille soitella. Kuinka ollakaan, oli tullut tämä Jyrikin testattua keväämmällä, oikea rasputiini sekin. Eli mielenkiintoisen tuplatreffitilanteen oli tyttö järjestämässä itselleen lauantaiksi. Jyriä taisi vähän riepoa tulevat treffini Laurin kanssa, joten hän ehdotti tapaamista jo torstai-illalle. Mitäpä minä yksinäinen neiti-ihminen sateisena torstai-iltana tekisin, niinpä kutsuin hänet lasilliselle viiniä.
Ja tulihan se, varmistamaan kiinnityksensä. Suuteli heti ovella ja oli ihanista ihanin. Toi punaviiniä tullessaan ja silitti, piti paljon suuressa sylissään ja oli hellä. Palvoi ja ihaili. Suloista hunajaa sielulle ja sydämelle, kuinka sellaista kukaan voisi vastustaa. Ja miksi edes pitäisi… eikä edes naitu. Ei innostunut hillosta. Sylissään piti kuitenkin koko yön ja puhui avoimesti asioistaan ja oli lähellä. Mikään ei ole niin hellyttävää kuin karu äijä, joka yrittää parhaansa mukaan hempeillä. Sellaisesta saa voimia pitkäksi aikaa. Varoitti tietysti asiaankuuluvasti Laurista, joka on kuulemma ihan rakastunut. Mitä kummaa?!? Minuun. Ei minuun kuulu rakastua. Ei missään tapauksessa kannata. Ainakaan ukkomiesten.
Keskellä päivää
Perjantain tyttö olikin kovin hyväntuulinen töissään, reipas ja ahkera. Illaksi hän pakeni äitinsä luo turvaan mökkisaunaan elämää pohtimaan, ettei tarvitsisi juopotella. Viehättävän hetken tämä vietti saunan löylyssä ja lempeiden elämänohjeiden saattelemana lauantai-aamuna suuntasi kohti uusia seikkailuja. Hän meni kotiinsa tälläämään tuplatreffejä varten ja kuinka ollakaan, kuviot mutkistuivat vielä entisestään.
Kesäherraseura Teemu, oikea testosteronikimppu, viestitteli tulevansa kahville tunnin päästä. Itseään huvittaen tyttö sitten keitti jopa ne kahvit. Joita ei tietenkään juotu. Heti ovensuussa hän polvistui herransa jalkojen juureen nöyrästi palvoen…ja meikkasi sitten uudelleen.
Jotkut miehet ymmärtävät selkeästi, mitä varten naiset ovat olemassa, eivätkä kysele turhia. Vastustamatonta voimaa ja alkukantaista himoa, erittäin tyydyttävä, kiimainen hetki keskellä kirkasta päivää ja taas mimmi oli valmiina uusiin koitoksiin. Niin täytyisi neiti-ihmisen asiat aina järjestää, että edelliseltä seuralaiselta saa vielä kyydin seuraaville treffeille.
Kuka helvetti tuo on?
Varsinaiset treffit sujuivat mukavasti. Toinen ihana mies piti kädestä kiinni, maksoi liput ja ruuat ja juomat, tanssitti ja palvoi ja rakasti. Toinen mies tuijotti maailman surullisimmilla silmillä ja suuteli salaa nurkan takana. Voi herranjumala, mitä lutkailua! Kyllä nainen on katala. Laurin otin kuitenkin viereeni yöksi ja vietin muutaman kuuman hetken sen sylissä. Oikein muistin, reipas oli.
Sunnuntaiaamuna mietin tuskaisesti kuin laulussa konsanaan, että kuka helvetti tuo on? Ja miten ihmeessä siitä nyt sitten pääsisi eroon? Mahdollisimman nopeasti. Voi luoja, että ahdisti se tilanne. Itsekseen kun on tottunut olemaan, ei siedä valtavan pitkiä aikoja ketään kodissaan. Varsinkaan ketään sellaista, jonka suusta valuu ällöttävää hunajaa lakkaamatta. Ymmärsi onneksi hienovaraisten vihjailujen jälkeen lopulta lähteä. En heiluttanut parvekkeelta perään.
Väsyneenä, mutta kovin onnellisena suloisesta yksinäisyydestään ja rauhastaan, neito makasi sitten loppuillan pehmeällä sohvallaan nauttien viikon varrella nauhoitetuista roskaohjelmista ja siitä tiedosta, että tämäkin vaiheikas viikko on ohi ja elämänsä parhaat päivät vielä edessäpäin.