Yötön yö on melkein täällä eikä sitä kannata viettää yksin. AshleyMadison.com päivitti juhannustaiat ja -ohjeet varatullekin seuranhakijalle sopiviksi.
1. Pesäpäivät. Pesäpäivät on yksi viikko joulun eellä ja jälessä, eellusviikko ja jälkiviikko. Millaiset on pesäpäivät, sellaiset on Juhannuksen aikaiset ilopäivät. Jos pesäpäivinä sataa, niin sataa myös ilopäivinä. Jos on silloin kylmät ilmat, samoin Juhannuksen aikana.
Siinä se vanhan kansan sanoin seisoo. Jos aviovuode oli joulun aikaan kalsea, ei lämpöä ole luvassa juhannuksenakaan. Seuraa kannattaa siis hakea hyvissä ajoin ammattilaissivustolta.
2. Sihinää avaimenreiästä. Juhannuksena kuunneltiin aitan avaimenreijästä. Jos kuului sihinää niin kuin jyviä olisi laskettu, tuli hyvä vuosi, jos ei kuulunut mitään, tuli huono vuosi.
AshleyMadison.com neuvoo ehdottomasti kuuntelemaan kaikkia mahdollisia avaimenreikiä. Jos mitään ei kuulu, on syytä epäillä. Jos jotakin kuuluu, voi olla varma. Mahdolliseen kutsuhuutoon tai –kuiskaukseen tulee ehdottomasti vastata.
3. Puolialastonsiivous. Juhannusaattoiltana pitää lakaista lattia paitasillaan ollen, kerätä rikat paidan helmaan ja viedä ne umpilampiin. Sieltä kun palaa, tulee naimamiehiä.
Paitasillaan, bikineissä, ranskalaisen sisäkön tai vaikka Eevan asussa… Asuvalinta voi olla vapaa, kunhan verhot muistaa jättää auki. Kun imuri on sullottu kaappiin, on oven takana jonoksi asti naimamiehiä. Vinkki siivouskammoisille: kaikista helpointa on etsiä naimaseura netistä.
4. Mies viinassa. Jos nainen menee juhannusyönä aivan alastomana kaivon luo, niin hän näkee siellä tulevan aviopuolisonsa kuvan. Kaivon tai lähteen vesi on pienen hetken viinana.
AshleyMadison.com neuvoo varattua naista kääntämään taian toisinpäin. Kun tuijotat alastomana tuopilliseen kirkasta viinaa, on viina hetken vetenä ja voit nähdä tulevan salasuhteesi kuvan. Varo kuitenkin tuijottamasta liian pitkään ja liian syvälle, sillä silloin rakastaja saattaa paljastua viinamäen mieheksi.
5. Riuku kokossa. Juhannuskokon keskeen pantiin riuku. Kun hienoimmat ainekset paloivat ensin, jäi riuku törröttämään, kunnes se kaatui. Sinne päin, mihin se kaatui, jäivät kaikki vanhoiksi piioiksi.
AshleyMadison.comin saamien varmojen tietojen mukaan uskomuksessa on virhe. Riuku ei suinkaan kaadu kohti vanhojapiikoja, vaan joko salasuhteessa olevia tai sellaiseen hinkuvia päin. Fallinen riuku tuntee vetoa viriileihin juhannusjuhlijoihin.
6. Kysy sialta. Juhannuksena kysyttiin sialta joutuuko kysyjä naimisiin sinä vuonna. Jos sika rähähti, niin sitten joutui, ja jos ei puhunut mitään, ei sitten joutunut.
Sikaa ei välttämättä ole juhannuksena saatavilla, mutta kotosuomalainen viinapossu varmasti. Lähesty varoen jo lepäämään asettunutta, mahakasta känniääliötä ja esitä kysymys. Jos juoppo ölähtää, saat salasuhteen. Jos rantojen mies vaikenee, suuntaa nettiin.
7. Yhdeksän silakkaa. Juhannusyönä on tytön syötävä yhdeksän silakkaa tai särkeä. Kun sitten hänelle tulee jano, näkee hän unessa sulhasensa, joka tulee häntä juottamaan.
On hyvin todennäköistä, että juottajia löytyy jo hereillä ollessa, kun vain muistaa ottaa silakat mukaan ravintolaan tai tansseihin. Tarkkasilmäisimmät kosijat kantavat kilvan kurkunkostuketta silakoita suuhunsa urheasti upottavalle juhlijalle. Tätä taikaa tehdessä on tärkeää valita eri tanssilava kuin missä oma siippa mittumaaria juhlistaa.
8. Paljain pyllyin. Kun tyttö haluaa tietää onko hänen tuleva miehensä poikamies vai leski, niin hänen on juhannussaunasta lähdettävä paljain pyllyin takaperin kävelemään halkopinoon päin. Ei saa katsoa olkansa yli. Se halko, joka pyllyyn pökkää, on tarkastettava. Jos se on halkaistu, niin on leskimies, vaan jos se on pyöreä, niin on poikamies.
AshleyMadison.com kehottaa unohtamaan halkopinot. Kaikkein rohkeimmat voivat lähestyä valitsemaansa miesjoukkoa vanhan kansan ohjeistamalla tavalla. Kyllä se siviilisääty sitten viimeistään aamulla selviää.